Kokoustarjoilun uudet tuulet

Kokoustarjoiluilla on suuri rooli päivän onnistumisessa. Tutustu alta keittiömestarimme vinkkeihin onnistuneiden tarjoiluiden valinnasta.

”Virkistävät ja hyvin kokousagendaan rytmitetyt tauot pitävät vieraat virkeinä pitkin päivää. Kokousjärjestäjälle on etu, että osallistujat ovat aktiivisia ja työteho pysyy hyvänä pitkin päivää”, Porvoon Taidetehtaan ravintola Vitriinin keittiömestari Arttu Laakso toteaa. Kyky omaksua uusia asioita, keskittymiskyky ja luovuus laskevat merkittävästi jo parin tunnin yhtäjaksoisen kokouksen jälkeen.

Kokoustarjoiluilla on suuri rooli päivän onnistumisessa

Kokousvieraat voivat valita maistuvan tarjoilun valmiista kokouspaketeista tai suunnitella itse tilaisuuteensa sopivan tarjoilun. ”Koko päivän kestävä kokousputki tulisi aloittaa aamusta kevyesti. Iltapäivään kohti tarjoilu voi olla jo tuhdimpaa”, Laakso toteaa. ”Iso pulla aamutuimaan voi pistää kokousvieraat hiljaiseksi”, Laakso lisää. 

Kokouswienereitä ja -pasteijoita tarjoillaan kokouksissa edelleen, vaikka tarjoilut ovat myös keventyneet ja kehittyneet enemmän hyvinvointia tukeviksi. ”Terveellisyys on noussut tämän päivän kokoustarjoilussa ykkösasiaksi”, Laakso arvioi. ”Pienet, helposti syötävät ja valmiit annokset vaikkapa laseihin koottuina ovat suosittuja ja herättävät kiinnostusta. Myös raakakakut, marjat ja raikkaat smoothiet tekevät kauppansa. Teenjuonti on lisääntynyt, mutta myös teen käyttö raaka-aineena esim. erilaisissa leivonnaisissa on nousussa”, Laakso toteaa. ”Yksi trendi ylitse muiden on seisominen. Kansanterveydellinen viesti istumisen vaarallisuudesta tuntuu olevan kaikkien huulilla. Kokousvieraat haluavat seisoa ja jaloitella taukojen aikana, ja kokoustarjoilu kehittyy siihen suuntaan, että ruokaa voi nauttia myös seisten.”

Aivan uutta kokoustarjoilussa ovat ruokaan liittyvät tarinat

Yleisimmät dieetit, keventyneet tarjoilut, hyvä maku ja kaunis esillepano ovat Laakson mielestä tarjoilua suunnitellessa jo itsestäänselvyyksiä. ”Asiakkaille voidaan kertoa voimaruoasta eli Power Foodista tai että salaatti sisältää kvinoaa, joka on ollut inkojen tärkein viljelykasvi Andeilla”, Laakso kuvailee. Tarjoilija esittelee kokousruoat ja kertoo uusista, jännittävistä ruoka- ja makuyhdistelmistä, kuten avokado-lehtikaalismoothiesta. ”Paitsi ruoka, myös ruokatarinat ovat vieraille usein elämys”, Laakso toteaa.

Täydellisen kokouspäivän tarjoilun Laakso aloittaisi TAlon runsaalla aamiaisella. Lounaalla maistuu raikas salaattibuffet, jonka nauttimisen jälkeen olo säilyy virkeänä, eikä väsymys yllätä. Pitkin päivää olisi hyvä olla tarjolla myös pientä syötävää, että työteho pysyy tasaisesti hyvänä”, Laakso toteaa. ”Olen sitä mieltä, että kokouspäivä tulisi päättää mukavissa merkeissä, vaikka kokous olisi ollut kuinka tiukka tahansa. Kokouksen päättävä pikkuyllätys voi olla vaikkapa lasillinen alkoholitonta lehtikuohua herkullisen macaron-leivoksen kera. Mieleen jäävä kokouspäätös on myös vaikkapa puolen tunnin viini- ja suklaatasting, jossa opitaan maistellen muutama perusasia makuparien yhdistelystä”, Laakso ideoi. Ajan saatossa kokouksen aihe saattaa unohtua, mutta kokouspaikka ja miellyttävä kokouspäivän päätös voivat jäädä vieraan mieleen pitkäksi aikaa.